Kuunpaluu

Astrologisesti voi vallitsevaa ajanlaatua suhteessa omaan kehityspolkuun tutkia monin tavoin. Auringonpaluukartta antaa viitteitä kuluvan vuoden teemoista, millaisia haasteita kohtaamme.

Ajan laatua suhteessa omaan tähtikarttaan voi myös tarkastella laatimalla kuukausittain kuunpaluukartan.  Siitä voi tarkastella kuluvan kuukauden energioita, millaisissa olosuhteissa tulemme työskentelemään.

Kuunpaluukartan voi myös tehdä kahdella eri tavalla, joko sen ajankohdan mukaan kun Kuu on syntymäasteilla. Toinen tapa on tehdä kuunpaluun kartta ajankohdalle kun Kuu ja Aurinko ovat samassa suhteessa kuin syntymäkartalla. Molempia karttoja verrataan syntymäkarttaan.

Itselleni uudempi tuttavuus on oman kuunvaiheen ja uudenkuunkartan yhdistelmä. Tässä tulee hyvin näkyviin Kuun syklisyys suhteessa omaan polkuun kuluvan kuukauden aikana. 

Uusikuu symboloi siementä, joka on vielä pimeässä eikä anna ulospäin merkkiä omasta ilmenemismuodostaan. Kun siirrämme uudenkuun hetkenä sen omaan kuunvaihekarttaamme, se sijoittuu johonkin 8 osiosta ja näin ollen voi antaa viitettä esim. siitä milloin on otollisin aika aloittaa ja milloin varmistella jo alkamaamme. Tai milloin julkistaa suunnitelmamme ja milloin on aika irrottautua, jotta voimme suuntautua uuteen kierrokseen.
Tähän teoriaan voi lähemmin tutustua Dane Rudhyarin sivustolla.

Kuunpaluistakin on paljon artikkeleita internetin kiehtovassa maailmassa ja linkkisivuillani on muutamia itseäni kiinnostavia osoitteita. 

Kuunvaiheet
Kuunvaiheet